Folmer Management Oy:n hallinnoima Folmer Equity Fund I Ky myy pinta- ja vedenkäsittelyratkaisuihin erikoistuneen kohdeyhtiönsä Oy Galvatek Ab:n belgialaiselle Cockerill Maintenance & Ingénierie -konsernille
Ajankohtaista
Folmerin joululahjoitus mahdollistaa joukolle tyttöjä turvallisen joulun
Folmer Management Oy joululahjoitus mahdollistaa joukolle tyttöjä turvallisen joulun. Suomen ulkoministeriön kumppanuusjärjestö ja Vastuullinen lahjoittaminen ry:n jäsen Kansainvälinen solidaarisuussäätiö ylläpitää turvaleirejä erityisesti joulunaikaan silpomisvaarassa oleville kenialaisille tytöille. Turvaleireillä kumotaan silpomiseen liittyviä uskomuksia ja sitoutetaan vanhemmat suojelemaan tyttäriään ja heidän elämäänsä.
Joulutervehdyksemme kuvituksen, nimeltään ”Joulukuu” on Sinulle taiteillut 5-vuotias Emilia.

Onnellista joulua ja uskoa vuoteen 2019 toivottavat,

Folmer Equity Fund II -rahaston uusin sijoitus Europlan Engineering Oy
Folmer Management Oy:n hallinnoima Folmer Equity Fund II Ky sijoittaa meriteollisuuteen ostamalla enemmistön Europlan Engineering Oy:stä. Järjestelyn yhteydessä vaativiin sisustusratkaisuihin erikoistunut Hermann´s Finland Oy siirtyy kokonaan Europlan Engineering Oy -konsernin omistukseen.
Folmer Equity Fund II Ky benefits from the support of the European Union under the Equity Facility for Growth established under Regulation (EU) No 1287/2013 of the European Parliament and the Council establishing a Programme for the Competitiveness of Enterprises and small and medium enterprises (COSME) (2014-2020). Businesses can contact selected financial institutions in their country to access EU financing: www.access2finance.eu.
Folmer myy kohdeyhtiönsä Jatkopolut
Folmer Management Oy:n hallinnoima Folmer Equity Fund I Ky myy laadukkaita lastensuojelupalveluita tarjoavan kohdeyhtiönsä Jatkopolut Oy:n Mehiläinen Oy:n tytäryhtiö Familar Oy:lle.
Folmer Equity Fund II -rahasto sijoittaa Finnsiirtoon
Folmer Management Oy:n hallinnoiman Folmer Equity Fund II Ky:n toinen sijoitus on nopeasti kasvava raisiolainen trukkipalveluyhtiö Finnsiirto Oy.
Finnsiirto on vuonna 1989 perustettu trukkimyynnin ja logistisen alan palvelutalo. Yhtiö myy ja vuokraa maahantuomiaan Hyundai- ja Ausa-trukkeja, muita varastolaitteita sekä käytettyjä koneita. Lisäksi yhtiö huoltaa ja ylläpitää koneita sekä myy niihin varaosia ja lisävarusteita. Yhtiön asiakaskunta koostuu pääosin suomalaisista teollisuusyrityksistä sekä logistiikka-alan palveluyhtiöistä. Yhtiön nykyiset omistajat Kalle Dahlman, Antti Nummela ja Kimmo Tiittanen jatkavat yhtiön palveluksessa sekä jäävät vähemmistöosakkaiksi yhtiöön 40 % omistusosuudella. Folmer Equity Fund II Ky omistaa yhtiöstä yrityskaupan jälkeen 60 %. Yhtiön kuluvan tilikauden liikevaihtoennuste on noin 9 MEUR ja se työllistää 12 henkilöä.
Folmer Equity Fund II Ky benefits from the support of the European Union under the Equity Facility for Growth established under Regulation (EU) No 1287/2013 of the European Parliament and the Council establishing a Programme for the Competitiveness of Enterprises and small and medium enterprises (COSME) (2014-2020). Businesses can contact selected financial institutions in their country to access EU financing: www.access2finance.eu.
Folmer-tiimiin uusi jäsen
Folmer-tiimimme pääomasijoitusjohtajana on aloittanut KTM, MBA Kim Höijer. Kimillä on laajaa rahoitus- ja sijoitusalan kokemusta mm. Technopoliksesta, Elisasta ja Danske Bankista. Folmeriin Kim tuo mukanaan erityisosaamisensa liiketoiminnan kehittämisestä ja analysoinnista, yritysten arvonmäärityksestä, yritysrahoituksesta, operatiivisesta ja taloudellisesta raportoinnista sekä projektihankkeiden edistämisestä.
Folmer Equity Fund II -rahaston ensimmäinen sijoitus Holmberg-yhtiöt
Folmer Management Oy:n hallinnoiman Folmer Equity Fund II Ky:n ensimmäinen sijoitus on Holmberg-yhtiöt: Agentur Arne & Mirja Holmberg Oy sekä Markkinointi Holmberg Oy.
Holmberg-yhtiöiden toiminta alkoi Naantalissa vuonna 1993 Agentur Arne & Mirja Holmberg Oy:n ryhtyessä maahantuomaan asiakkailleen hyvälaatuisia ja kohtuuhintaisia vaatteita. Markkinointi Holmberg Oy perustettiin tukemaan liiketoimintaa myös kosmetiikan, kenkien ja korujen osalta. Holmberg-yhtiöt tarjoavat markkinoille valikoiman omia konseptoituja tuotemerkkejä kuten Terinit, Creblét, koneHELSINKI, Pierre Cavallo, Kiada ja Merlyn. Yhtiöt ovat tuotteistaneet useita henkilöbrändejä kuten Minea Blomqvist, Janina F., Jutta Sport & Casual. Holmberg myös omaa erilaisia lisenssisopimuksia mm. Davidin, Karhun ja Moomien kanssa ja sen tärkeitä asiakkaita ovat esim. isot tavarataloketjut, Kesko Oyj, Tokmanni-konserni, Kokkolan Halpa-Halli Oy ja Inex Partners. Holmberg tarjoaa asiakkailleen myös suunnittelu-, kehitys- ja tuotantoapua white label -tuotemerkkien alueella ja toimii maahantuojana useille brändeille kuten Polaris-kengille ja Flormar-kosmetiikalle. Liiketoimintaa Holmbergilla on kotimaan lisäksi myös Pohjoismaissa ja Baltiassa. Kansainvälisen toimintansa ja tuotantonsa Holmberg perustaa vahvasti vastuullisuuteen. Erityisesti sosiaalinen vastuu liittyen kehittyvien maiden työoloihin, tuoteturvallisuus sekä eläinten oikeudet kosmetiikkatuotannon alueella halutaan turvata. Yhtiöiden liikevaihto on lähes 10 MEUR.
Folmer Equity Fund II Ky benefits from the support of the European Union under the Equity Facility for Growth established under Regulation (EU) No 1287/2013 of the European Parliament and the Council establishing a Programme for the Competitiveness of Enterprises and small and medium enterprises (COSME) (2014-2020). Businesses can contact selected financial institutions in their country to access EU financing: www.access2finance.eu.
Folmer keräsi 62 MEUR rahaston kotimaisten pk-yritysten kehittämiseen
Pääomasijoittaja Folmer Management Oy on koonnut toisen pääomasijoitusrahastonsa, Folmer Equity Fund II Ky:n, joka jatkaa Folmer Equity Fund I Ky -rahaston aloittamaa sijoitus- ja kehitystyötä suomalaisissa pk-yrityksissä. Rahaston koko ensimmäisessä sulkemisessa on 62 milj. euroa ja rahaston maksimikoko on 75 milj. euroa.
Folmer Equity Fund II tekee enemmistösijoituksia kotimaisiin pk-yrityksiin, joiden liikevaihto on noin 2-50 milj. euroa ja yritysarvo 3-15 milj. euroa. Rahaston arvonluontimalli perustuu sijoituskohteen muutostarpeen ja kasvupotentiaalin identifiointiin sekä human capital -osaamisen kehittämiseen kilpailueduksi.
Folmer Equity Fund II Ky -rahaston suurimmat sijoittajat ovat Euroopan investointirahasto (European Investment Fund), Tesi, Kasvurahastojen Rahasto II, Ilmarinen, Tradeka-sijoitus, OP Vakuutus, ELO, Folmer Management, OP-Eläkekassa ja OP-Henkivakuutus.
Lehdistötiedote: suomeksi englanniksi
Folmer Equity Fund II Ky benefits from the support of the European Union under the Equity Facility for Growth established under Regulation (EU) No 1287/2013 of the European Parliament and the Council establishing a Programme for the Competitiveness of Enterprises and small and medium enterprises (COSME) (2014-2020). Businesses can contact selected financial institutions in their country to access EU financing: www.access2finance.eu.
Blue Import BIM Oy ostaa Retki Finlandin liiketoiminnan
Folmer Equity Fund I Ky:n enemmistöomistama maahantuontiyritys Blue Import BIM Oy on ostanut Retki Finland Oy:n harjoittaman liiketoiminnan liiketoimintakaupalla.
Retki Finland Oy on kangasalalainen Retki-nimisten laadukkaiden ulkoilu- ja retkeilytuotteiden suunnitteluun, maahantuontiin ja markkinointiin erikoistunut yhtiö. Yrityksen keskeisiä tuotteita ovat mm. reput, reppujakkarat, makuupussit ja termospullot.
Retken liiketoiminta laajentaa Blue Import BIM Oy:n olemassa olevaa ulkoilu-, retkeily- ja erätuoteportfoliota uuden brändin myötä. Blue Import BIM Oy:n toimitusjohtaja ja osakas Jari Haulo sekä kaupallinen johtaja ja osakas Arttu Koivula jatkavat yrittäjä Jarmo Lajusen vuonna 2005 alkanutta työtä 1990-luvulla perustetun Retki Finland Oy:n tuotteiden parissa. Retki Finland Oy suunnittelee, valmistuttaa ja jakelee tuotteensa jälleenmyyjille ympäri Suomen. Retken keskeisempiä asiakkaita ovat kotimaiset kaupan keskusliikkeet, käyttötavarakauppaketjut sekä erikoisliikkeet.
Lehdistötiedote: suomeksi englanniksi
Canorama vahvistuu edelleen it. Hämeenlinnalla
Folmer Management Oy:n hallinnoiman Folmer Equity Fund I Ky:n omistama Canorama Oy laajentaa toiminta-aluettaan ja kehittää palveluvalikoimaansa hankkimalla it. Hämeenlinnan tulostus- ja ICT-liiketoiminnan.
it. Hämeenlinna Oy palvelee laajasti asiakkaitaan Hämeen alueella, yrityksen päätoimipaikka on Hämeenlinna. Liiketoimintakaupassa yrittäjä Reima Väyrynen myy it. Hämeenlinna Oy:n tulostus- ja ict-palveluliiketoiminnan Canorama Oy:lle. Myös it. Hämeenlinna liikemerkki siirtyy Canoramalle. Hankittujen palveluliiketoimintojen työntekijät siirtyvät Canoraman palvelukseen. Yhtiö tarjoaa mm. asennus-, ylläpito-, huolto-, päivystys- ja etävalvontapalveluita. Siirtyvien liiketoimintojen liikevaihto vuodelta 2014 oli lähes 3 Meuroa.
Lehdistötiedote: suomeksi englanniksi